Puhiksen puhinoita

0

Kesä lähestyy loppuaan ja syksy tekee tuloaan. Vietettyäni oman kesäni lähinnä perheeni ja mehiläistemme parissa puuhastellen, on taas aika kammata hiukset ojennukseen ja astua kesälaitumelta toimistoon. Etätoimistoon nyt aluksi, mutta toiveita on päästä näkemään opiskelijoita ihan kasvotustenkin alkavana lukukautena. Ellei Korona toisin päätä.

Suomen Automaatioseurassa olemme suunnitelleet tulevalle syksylle ja sitä seuraavalle keväälle kaikenlaista mukavaa automaatioalaan liittyvää ohjelmaa. Olemme jo menneen kevään aikana siirtäneet toimintaa verkkoon useamman jaoston toimesta. Webinaarit ovat keränneetkin mukavasti kuulijoita ja keskusteluakin on saatu herätettyä. Tallenteet näistä muuten löytyvät seuran YouTube-kanavalta. Tällainen toiminta jatkunee myös alkavana syksynä. Toivottavasti pääsemme järjestämään tapahtumia perinteisemmälläkin tavalla. Suunnitteilla on loppuvuodelle ainakin OPC-toimikunnan perinteikäs OPC Day, joka on tarkoitus järjestää Nesteen pääkonttorilla Espoon Keilarannassa 4.11.2020. Tästä tulee lisää tietoa tapahtuman sivuille myöhemmin syksyllä.

22.-24.9.2020 Oulussa järjestettävä mallinnukseen ja simulointiin keskittyvä SIMS 2020-konferenssi järjestetään poikkeusjärjestelyin virtuaalisena. Tämä on ollut tieteellisissä konferensseissa selvä linjaus kuluneen kevään ja kesän aikana muutenkin. Esimerkiksi IFACin maailmankongressi, jossa on osallistujia yleensä tuhansia, järjestettiin tänä kesänä virtuaalisena verkon välityksellä. Tähän SIMS-konferenssiin muuten pääsee vielä kuuntelijaksi ilmoittautumaan. Ilmoittautumisohjeet löytyvät tapahtuman sivuilta.

Ensi keväänä, 13.-14.4.2021, järjestetään jälleen Automaatiopäivät. Tällä kertaa tapahtumapaikkana toimii Tampere ja hotelli Torni. Teemaksi on valittu Automaatio, kestävä kehitys ja tulevaisuus. Tämän tapahtuman suunnittelu on jo hyvällä mallilla ja esitelmäkutsu on nähtävillä tapahtuman verkkosivuilla. Työryhmä on kiinnittänyt erityistä huomiota tieteellisten paperien julkaisemisemismahdollisuuteen JuFo-kelpoisesti. Myöskään perinteisiä teollisuuspapereita ei olla unohdettu. Tapahtumassa tullaan jakamaan mm. parhaan teollisuuspuheenvuoron palkinto. Mukana on myös uusi Pitch presentations -osio, jonne voit tulla kertomaan uudesta innovaatiosta tai ideasta automaatioalan asiantuntijoille.

Automaatiopäivien yhteydessä jaetaan perinteisesti Automaatiopalkinto, joka tällä kertaa on kokenut muodonmuutoksen. Automaatiopalkinto on tunnustuspalkinto, joka myönnetään merkittävästä alalla suoritetusta tutkimus- ja kehittämistyöstä, sovelluksesta teollisuuden tai yhteiskunnan käyttöön tai muusta automaatioalaa edistäneestä toiminnasta. Uudistuksen myötä palkinnon saaja tulee saamaan rahallisen palkinnon lisäksi myös huomattavasti enemmän viestinnällistä näkyvyyttä kuin aiemmin.

Palkinnon saaja voi olla henkilö, työryhmä, yritys tai muu yhteisö.  Ehdotukseen tulee liittää perusteellinen selvitys ehdokkaan ansioista ja tehdystä työstä. Ehdotuksen voi tehdä itse tai joku ulkopuolinen taho. Oleellista on, että hakemus on hyvin perusteltu ja palkinnon kriteerit täyttävä. Kriteerit löytyvät seuran sivuilta kohdasta Stipendit, palkinnot & apurahat. Siellä voit käydä tutustumassa myös aiemmin myönnettyjen palkintojen saajiin. Toivomme luonnollisesti paljon hyviä hakemuksia, joista valita, mutta mikäli sopivaa ehdokasta ei löydy, voidaan palkinto jättää myöntämättä.

Tällaisin terveisin toivottelen kaikille lukijoille mukavaa loppukesää ja alkavaa syksyä!

Kategoriat: Automaatioseura yleinen

Ole ensimmäinen kommentoija

Kirjoita kommentti